Mieli maassa...

Tänään on taas ollut vähän kurjempi päivä: mieli on maassa ja väsyttää kamalasti. Aivot laukkaa huonoissa mietteissä ja näin noidankehä on valmis. Kunpa osaisin unohtaa ne muistot, jotka tekevät olostani vaikean. Miksi en voi päästää niistä irti, miksi vatvon ja vatvon vanhoja asioita? Okei, paskaa on tapahtunut liikaa ja sitä tulee tapahtumaan vastedeskin - tosin kunpa ei yhtä pahaa. Tuokin on yksi ongelmani: pohdin liiaksi tulevaisuuttani. Mitä jos tulevaisuus on samanlainen kuin menneisyyteni? Mitä jos elämäni uraa ei pystykään kääntämään edes hieman positiivisemmaksi?

En kuitenkaan voi enkä halua jäädä rämpimään näihin ajatuksiin. Siitä ei ainakaan seuraa mitään hyvää, mitään positiivista. Kunpa vain oppisin selviytymään tässä elämässä, keskittymään niihin mukaviin juttuihin. Millä keinoin tämä onnistuisi? Haluan olla positiivinen, oppia huonoista kokemuksista, mutta myös pystyä jättämään ne menneisyyteen.

Tänään on pohtimuspäivä. Välillä tuntuu, että olisi helppo olla ajattelematon pintaliitäjä. Mennä juoksisi elämänsä läpi turhia murehtimatta.... tai no, en ehkä sittenkään. Välillä tuntuu, että haluaisin aloittaa kaiken alusta. Unohtaa kaikki huonot muistot ja alkaa kerätä uusia tilalle. Ja viimeisen vuoden aikana hyviä uusia muistoja jo onkin kerääntynyt. Toisaalta, en olisi minä ilman menneisyyttäni, mutta miksi kaikki on pitänyt oppia kantapään kautta?

Kasvaako kuolleen tilanne aina jotain uutta?