Onpas ollut kiva kesä - ja se jatkuu edelleen!

Täällä ollaan tutustuttu uuteen perheenjäseneen, nautittu kesästä, treenailtu koiratanssia, käyty kotipaikkakunnalla ja Hangossa... ja vaikka mitä muuta!

Vilin kanssa tuli vähän takapakkia koiratanssin suhteen. Poika alkoi yhtäkkiä oudosti haukkua kasin ja pujottelun alussa. Siis vain tuijotti mua ja haukkui eikä mikään keino saanut tätä loppumaan. Koitin jämäkkää kieltämistä sekä selän kääntämistä, vaan ei. Kyllähän se jossain vaiheessa loppui, mutta tuskastuttavan kauan raikui lähitienoo, kun Vili pisti menemään. Sitten vielä mulle pamahti hirveä poskiontelontulehdus, eikä pystytty kunnolla treenaamaan. Niinpä tein kurjan päätöksen: jätettiin tänään olleet koiratanssin möllikisat harmillisesti väliin. Kyllä pikkuisen meinasi harmittaa, kun käytiin katsomassa kurssikavereiden hienoja esityksiä. Mutta jospa sitten ensi kerralla, kun saadaan treenattua kunnolla. Eli treenit jatkuu! :)

Vilin liikehaukkumisen suhteen kuitenkin (toivottavasti) tapahtui läpimurto toissailtana! Jostakin sain päähäni kokeilla vinkuvaa pientä tennispalloa treenipalkkana namien sijaan. Olenhan mä koittanut vinkuleluja ennenkin, mutta en tuota palloa. Ja voi hyvä luoja kuinka poika syttyi!! En ole IKINÄ nähnyt Vilin tekevän liikkeitä - varsinkaan pujottelua - niin nopeasti kuin pallon avulla teki! Haukkua yritti pari kertaa, mutta sain sen sammutettua nopeasti. Tehtiin siis aina pari liikeketjua, jonka jälkeen naksautin ja heitin pallon. Vili myös palautti pallon nätisti takaisin mun luokse, kun sai namin palkaksi pallon tuonnista. Mä olin ja olen edelleen NIIN onnellinen! Olisittepa nähneet tuon pienen koiran jätti-iloisen ilmeen! Siitä olisi pitänyt saada kuva. :) Yksi parhaista jutuista elämässä on oikeasti se, kun näkee Vilin iloisen ilmeen ja innostuksen sen pienistä silmistä ja koko naamasta. Siinä tulee itsekin niin hyvälle tuulelle, ettei paljon sillä hetkellä haittaa mun sairastamiset.

Täällä nykyisen asuinpaikkamme lähellä on vielä syrjäisessä paikassa oleva hiekkapohjainen kaukalo, jossa on siis umpinaiset aidat. Tiedän siellä käyvän muitakin koirakkoja, joten ollaan otettu se treenipaikaksi - siellä kun poikaa voi pitää täysin vapaana ja heitellä palloa pitkän matkan päähän. Aivan meidän vieressä on myös nurmikkopohjainen jalkapallokenttä, jonka kolme laitaa on aidattu verkolla. Neljännelläkin laidalla on aita, mutta ei se kyllä Viliä pidättele. Onneksi kentän ohi kulkee ilta-aikaan todella vähän porukkaa. Mikäli siis ei jakseta lähteä kauempana olevalle kaukalolle, tulee sitten käytyä tuossa nurmikkokentällä. Tää uusi asuinpaikkamme on kyllä aivan mahtava koiraharrastusta ajatellen. Paras, missä olen Jyväskylässä asunut. Ja mähän olen kiertänyt melkein Jyväskylän joka kolkan näiden kahdeksan vuoden aikana. :P

Seuraavat möllikisat olis kuulemma Tampereella. Sinne saattaisi olla lähdössä muutama kurssikaveri. Mulla ongelmaksi vain nousee toi ruokajuttu. Miten mä voin minnekään pitemmälle reissulle lähteä, kun en pysty syömään missään yhtään mitään? Ainut mahdollisuus olisi sopia Tampereen päässä jonkun ABC:n tmv. kanssa, että saan käydä siellä ruoan lämmittämässä. Kisapaikalla ei varmaan sellaista mahdollisuutta ole? Kyllä ottaa päähän. :( :( Kunpa tää tilanne vähän helpottuisi jossain vaiheessa, ettei se rajoittaisi elämää enää ihan niin paljon. Ajatella, että nykyään toivon, että ruokavalio rajoittuisi enää "vain" gluteenittomaan. Se tuntuisi tällä hetkellä melkein taivaalta.

Veetin kanssa ollaan pyöritty siellä sun täällä, jotta pieni tottuisi kaikkiin ihmeellisiin koiran elämään kuuluviin asioihin. Olemme valloittaneet mm. Kelan, Keljon ja keskustan apteekin, kolme eri eläinkauppaa, Jyväskylän keskustan, busseja, junan, autoja, Hangon........ ensi viikolla olemme menossa tutustumaan läheiseen vanhainkotiin. Olen suunnitellut osallistuvani Veetin kanssa kaverikoiratoimintaan sitten kun pojalla ikä kyseiseen touhuun riittää (ja jos luonne siihen sitten vanhempana vielä sopii), joten on tärkeää jo varhaisessa vaiheessa tutustua myös siihen puoleen. Ei sitten vanhempana jännitä enää rollaattorit, vanhainkodin hajut jne.. Veeti on kyllä aivan mahtavan rohkea pieni poika! Jotkut ihmiset saattaa jännittää, jolloin kuulee kommentteja "Se taitaa olla vähän ujo", kun taas seuraavan vastaantulijan luokse mennään häntä pystyssä kättä lipomaan. Pääasiassa kaikkia uskalletaan käydä moikkaamassa ihan omaehtoisesti, pakottanut en ole.

Eilen käytiin tutustumassa Seppälän Mustiin ja mirriin samalla, kun hain pojille ruokaa pakkaseen. Veeti veti siellä kyllä sellaisen riehumiskohtauksen (ja yhdet turvat.... :P), että kaikkia nauratti! Paljon tuli pikkuiselle rapsutuksia, Veeti puolestaan antoi vastalahjaksi lipaisuja kera heiluvan hännän. :) Kaupan lattiatasossa olevat herkulliset luut myös houkutteli Veetiä hurjasti: kaikkia olisi pitänyt päästä lipomaan, vaikka meidän oma ostoskori oli pullollaan herkkuja. :D Kaupan pihalla olevalla nurmikolla piti vielä heittää hurjat kyljen kautta kuperkeikat ja hepulikohtaukset ennen bussiin menoa. :D Eihän siinä voinut muuta kuin nauraa tuota pursuavaa elämäniloa katsellessa. On tuo ihana.... :)

Myös kynsienleikkuuta ollaan harjoiteltu. Outoa kyllä, etutassujen kynsien leikkaaminen sujuu oikeastaan noin vaan, mutta takatassut alkaakin sitten ärsyttää. Vähän meinaa Veeti kiemurrella ja vinkua, mutta hyvin ja päättäväisesti ollaan kuitenkin myös ne kynnet leikattu. Olen tosin kyllä aina leikannut etutassut ensin, joten meneeköhän Veetillä vain hermot sitten takatassujen kohdalla? Täytyykin tänään/huomenna kokeilla takatassut ensin. Lisäksi ollaan harjoiteltu hampaiden katsomista, pöydällä seisomista, istumista, makuulle menoa sekä seuraamista. :) Sisäsiisteyskasvatus on tietenkin edelleen tosi vaiheessa, mutta hienosti Veeti tekee tarpeensa myös ( :D ) pihalle. Talvea odotellessa... Märästä nurmikosta tai maasta Veeti ei selvästi oikein välitä (kukapa siitä tykkäisi), mutta muuten kaikki erilaiset alustat on ainakin tähän mennessä ollut ok. Poika on päässyt kävelemään asfaltilla, metsäpolulla, pehmeässä hiekassa, pienien kivien kivikossa, nurmikolla (jota muuten rakastaa yli kaiken, varsinkin, kun siihen on jätetty vastaleikattua ruohoa! :D), lisäksi myös metalliritilällä (ulko-oven edusta), käytävän matolla, metallialustalla, kumipohjalla, oman kodin muovimatolla, kaakeleilla.... Jospa tämä vähän ehkäisisi mahdollista näyttelyalustajännitystä.  :)

Kyllä kasvattaja muuten oli täysin oikeassa: ei sitä nykyään saa ulkona rauhassa liikkua, jos vain Veeti on mukana. Kyllähän Vilikin herättää paljon huomiota, mutta Veetin pienen pieni koko vielä enemmän. Toisaalta se on nyt tosi hyvä juttu sosiaalistumisen kannalta. Ei tarvitse pyytää vieraita ihmisiä silittelemään, koska ne tulee meidän luokse ihan itse. :D Koskakohan se kuitenkin alkaa jo ärsyttää? Varsinkin, jos on kiire johonkin. Mutta ainahan sitä on kiva jutella koirista melkein kenen kanssa vaan. Säästyypä sitten avokki vähän edes mun koirahopinältä. :)

Tänään hellepäivän kunniaksi pojat saivat koirien "jätskit". Vili veti luun kuin vanha tekijä, mutta Veetille tikku oli tietääkseni elämänsä ensimmäinen. Näytti se pojalle kuitenkin maistuvan. :) Vilille jäinen luutikku teki erityisen hyvää, koska tosiaan olimme tänään katsomassa koiratansseja ja oli KUUMA. Kyllähän meillä siellä onneksi oli paljon vettä mukana, jolla myös kastelin Vilin turkkia välillä.

"Mmmmmm... Luu.... Mmmmm... Kylmää..."

Jättikorvat! :D Se on muuten siinä ja siinä, ettei noilla joku tuulinen päivä lähdetä lentoon. :D Koiralentoa tanssin rinnalle?

Omnomnomnom!

Veetin ensimmäinen luu:

Hurrrja lihanrepijä!

"On tää koiranelämä kyllä aikas leppoista!"

"...paitsi kun se tyhmä ihmisalamaiseni vei mun luutikun. Siitä muka saattaa irrota luunsiruja (sain lihat jo revittyä irti), joita en välttämättä vielä osaa pureskella. Olen muka niin pieni vielä. Mutta sainpa lohdutukseksi kanafileen. Nam!"

Veetin mielipide kuvaustuokiosta. XD

Lopetanpa tältä erää tähän, jottei postaus veny aivan liian pitkäksi. :)